Sain tänään viimeinkin postissa Tilda-kasvomaalaussetin ja maalasin kasvot tontulle sekä merihevosille. Huomenna merihevoset lähtevät kauniin punaisissa postipaketeissa yllätyksenä saajilleen. Kaksi yllättynyttä ja toivottavasti ilahtunutta postinsaajaa on vielä autuaan tietämättömiä siitä, mitä heille on tulossa. Toinen - tämän päivän nimpparisankari - ei itse asiassa vielä edes tiedä mitään Tilda-harrastuksestani.

Lauantaina oltiin kummityttöni syntymäpäivillä ja vietiin enkelinsiivet tuliaisiksi. Saajat tykkäsivät siivistään ja käyttivät niitä useampaan otteeseen päivän aikana. Laitoin kuvan siivistä käyttäjiensä selässä tuonne sivut-kenttään otsikon "2009 Lokakuun Tildat" alle. Sinne kokoan muutkin tässä kuussa valmistuvat Tildat ja seuraava kuu sitten oman otsikkonsa alle. Niistä on helpompi katsoa kerralla kuvat kuin selaamalla blogiteksteistä. Esittelin siipikuvia veljen luona sunnuntaina ja sieltä tuli heti uusi tilaus valkoiselle siipiparille. Ei toki veljeni käyttöön, mutta hänen avovaimolleen kyllä. Siinä on sopiva asuste ekaluokan opelle. Samalla varmistin myös tilauksen valkoisista Tiffany-enkeleistä muutaman joulun takaisten punaisten joululahjaenkeleiden seuraksi. Kiva, kun on ideoita, mitä toteuttaa ja vielä toivottuja sellaisia.

Tänään olin kansalaisopiston lasityöpiirissä. Vaikka miten yritin, beagle ei ehtinyt valmistua tänään. Tinasin jo etupuolen, mutta takaa on vielä tinaamatta. Lisäksi puuttuu ripustuskoukut ja patinointi. Sen verran viimeistelyä se jo on, että ensi maanantaiksi pitää olla uusi työ mietittynä ja lasit hankittuna. Seuraavaksi voisi kokeilla yhden perhosaiheen, joka on ollut mielessä jo parin vuoden ajan. Teen sen värillisenä Tiffany-työnä ja valkoisesta lasista lasinsulatuskurssilla, joka sekin alkaa tämän viikon perjantaina. Silloin ei ehkä vielä päästä työskentelemään, kun ohjelman mukaan näyttäisi ennemminkin olevan infoa ja materiaalien tilausta. Itse meinaan kyllä käydä mukavan lasikauppiaan luona ostoksilla. Häneltä ostin lasia beagleenkin ja sain hyvät vinkit kaupan päälle. Muutenkin on mukavampi ostaa lasit niin, että näkee ne ja pääsee vähän heijastelemaan ikkunaa vasten.

Taas on harrastusintoa vaikka toisille jakaa! Hymy