Olen aiemmin tässä blogissa esitellyt Neulekirjan ohjeella neulomani Bones-sukat. Huomasin jo tuolloin, että käsialani ei ihan sovi yhteen neulekirjan ohjeen kanssa ja tein niihin sukkiin yhden ylimääräisen toiston mallikaaviota sukan teräosaan. Tällä kertaa päätin kokeilla mallikerran venyttämistä niin, että toistojen määrä olisi sama kuin alkuperäisessä ohjeessa.

Turkoosit sukat on neulottu Lai-La-Lai Yarnzin sukkalangasta 3 mm puikoilla. Mallikerrassa on kerroksia 23 ohjeen 18 kerroksen sijasta ja näin sain kuvion toistumaan lähes sukkien varpaisiin saakka. Välikerroksia (nurjilla silmukoilla) on aina viisi. Koon 39 sukkiin meni 75 grammaa lankaa.

Toisiin sukkiin halusin vähän lyhyemmän varren ja lyhensin sen vuoksi mallikerran 20 kerroksiseksi ja nurjia tein aina kolme kerrosta. Tällä kertaa kuvio ei yllä jalkaterässä niin lähelle varpaita, mutta sukan varsi on minusta sopivamman pituinen kuin edellisissä sukissa.  Punainen lanka on Punta Yarnsin Merisockia (space dyed) ja sitä kului koon 39 sukkiin 3 mm puikoilla neulottuna 69 grammaa.

Molemmat sukat ovat kapeahkoja malliltaan ja tarkoitettu käytettäväksi joko paljaassa jalassa tai sukkahousujen päällä. Tämä on kiva ohje neuloa ja onnistuu näemmä lunttaamalla mallia valmiista sukista. Neulekirjani on nimittäin hukassa!