Vuoden 2012 viimeinen sukkapari on "Holes in my Socks!" (ohje Ravelrystä). Ne menivät syntymäpäivälahjaksi kälylleni.


Neuloin sukat Handun vahvistetusta kashmirsukkalangasta 3 mm puikoilla ja käytin lankaa 42 kokoisiin sukkiin 87 grammaa (jälleen langankulutus arvioitu jämäkerän perusteella). 

Vuonna 2012 neuloin 53 paria sukkia, joista yli puolet olivat vauvakokoisia. Lankaa sain kaikkiin neuleisiini kulutettua noin 4,5 kiloa! Ihan kaikkia neuleitani en ole vielä esitellyt täällä blogissani. Esittelen ne kyllä, kun saan mieluisat kuvat otettua. 2012 on ollut käsityösaralla neulevuosi, kun neulominen onnistuu missä vain ja milloin vain. Vauvan kanssa ei ole oikein mahdollista tehdä lasitöitä eikä taaperoikää lähestyvän seurassa paljon kannata korutarvikkeitakaan levitellä. Neulominen on kivaa, ei haittaa, vaikka muut käsityöt ovatkin jääneet odottamaan.

Koska yllä oleva kuva on epätarkka, laitan vielä toisen kuvan, joka on kyllä tarkempi, mutta sukkien väri on salamavalon kanssa kännykällä kuvattuna vääristynyt.