Vaikka blogissani on ollut taas hiljaista, neulepuikot ovat olleet ahkerassa käytössä. Neuloin 20 paria vauvasukkia hyväntekeväisyyteen. Isommat sukat, 10 paria, menevät seurakunnan keräykseen ja ne lahjoitetaan ensi vuonna kastettaville vauvoille. Toiset 10 paria lähetän paikallisen sairaalan synnytysosastolle, kun helmikuussa oman vauvan kanssa siellä ollessa huomasin, että villasukista on pulaa. Kaikki sukat on neulottu Novita Wool-langasta 3 mm puikoilla. Lankaa kului yhteensä 448 grammaa.

Tämä oli innostava projekti, joka paisui matkan varrella lankakerän loppuessa muutaman kerran kesken viimeisen sukan ja taas piti ostaa lisää ja neuloa kaksi uutta paria. Vauvasukan neulominen on nopeaa ja oli palkitsevaa saada taas yksi sukkapari valmiiksi. Aion vielä jatkaa hyväntekeväisyysneuleita. Siitä lisää, kun saan seuraavan projektin valmiiksi.

PS: kaksi paria tummanruskeita sukkia unohtui pois kuvasta. Ne on kuitenkin laskettu mukaan 20 pariin ja kokonaislangankulutukseen.