Elokuiset sukat valmistuivat elokuussa, mutta kuvattiin vasta eilen, kun ne pääsivät saajansa jalkaan.

image-normal.jpg

Löysin mökille mennessä ruokakaupan poistokorista kerän Novitan Impivaara-lankaa vaaleana farkunsinisenä ja päätin kokeilla, millaiset sukat siitä saisi. Tykkäsin neuloa tätä lankaa enemmän kuin saman valmistajan muita sukkalankoja, mutta en pidä langan koostumuksesta, kun siinä on liikaa tekokuitua. Neuletuntuma oli kuitenkin hyvä, kun lanka on suht tiivistä eikä ollenkaan karheaa.

Ohje on Sara Palojärven Kromosomisukat ja se löytyy Ullaneuleen sivuilta. Sukan varret ovat sen verran pitkät, että jalkateriin jäi yhdestä kerästä neulottuna lankaa vain koon 35 sukkiin. Neuloin kummankin sukan terän kolmesti ennen kuin sain langan riittämään edesä tähän kokoon. Onneksi kummitytöllä sattuu olemaan juuri näiden sukkien kokoinen jalka.

Lankaa siis meni koko kerä ja käytin 3,5 mm Knitpro Cubics-puikkoja.