Viime vuonna valmistuneita neuleita on vielä kuvaamatta ja raportoimatta. Tässä yksi niistä. Näin Ravelryssä kivan ohjeen "Tools", jonka on suunnitellut Niina Mannberg. Ohjeen mukaan sukkien värit olisi pitänyt neuloa vastakkaisiksi eli toisesta sukasta tumma ja toisesta vaalea. Pidän itse enemmän tuosta tummemmasta ruskeasta (Wollmeise twin Ebenholz), joten halusin käyttää sitä päävärinä molemmissa sukissa. Vaalea lanka on Wollmeise twin Jeton. Langankulutusta en ole laskenut.

Yleensä en neulo kirjoneuleita, koska minulla langat tuppaavat menemään sekaisin ja toisaalta onnistun aina tekemään liian tiukkaa varmistaessani, ettei langan vaihtuessa tule reikää. Tämä oli aika pieni kirjoneule, joten uskaltauduin neulomaan. Edelleen olen sitä mieltä, ettei kirjoneule sovi minulle. Sukan varret ovat hieman liian kireät, mutta riittävän väljät käyttöä ajatellen. Langat olivat koko ajan solmussa ja jompi kumpi kerä karkuteillä. Odotan siis taas tovin ennen seuraavaa kirjoneuletta. (Pelkkiä raitoja voinen tehdä, kun niissä ei tarvitse vaihtaa lankaa niin usein kuin kuvioissa.) Ohje oli kuitenkin kiva ja lopputulos mieluinen.