image-normal.jpg

Eilen illalla valmistui taas yksi pari sukkia. Ohje löytyi Cookie A.:n kirjasta Knit.Sock.Love (suomeksi Sukkia.Rakkaudella) ja sen nimi on Monkey. Mallikerta on vain 11 kerrosta korkea ja sen oppi yhdellä toistolla ulkoa. Koko S neulottiin 64:lla silmukalla, mikä on vakiosilmukkamäärä neuloessani kokojen 38-40 sukkia 3 mm puikoilla. Näistä tuli ohjeen mukaisella silmukkamäärällä sopivat 38 koon jalkaan. 

Käytin ensimmäisen kerran KnitPron Karbonz-hiilikuitupuikkoja, joissa on messinkiset päät. Aluksi niillä oli hieman hankala neuloa, kun en meinannut saada ensimmäisen kerroksen silmukoita poimittua ja myöhemminkin meinasi välillä livahtaa joku silmukka karkuun. Näissä puikoissa on pyöreät kärjet ja olen tottunut neulomaan hyvin teräväkärkisillä puupuikoilla. Pian niihin kärkiin kuitenkin tottui ja tykkäsin käyttää näitä puikkoja. Jäävät aktiiviseen käyttöön muiden KnitPron puikkojen rinnalle.

Lanka on Austermann Stepiä, mistä neuloin aiemmin oranssit Sukat makkaralla-sukat. Lanka sopii hyvin tämäntyyppiseen mallikuvioon. Ei ihan suosikkilankaani, mutta tulen sitä todennäköisesti käyttämään jatkossakin, kun se on kuulema todella kestävää käytössä.