image-normal.jpg

"Paksulankaharjoitukset" jatkuvat edelleen. Tällä kertaa kokeilussa on Cascade Heritagen paksumpi versio Heritage 150. Se on melko tiukkakierteinen lanka, joka sopii erityisesti palmikkoneuleisiin. Mielestäni kuitenkin sukista tuli hieman liian kovan tuntuiset. Toivottavasti pehmenevät käytössä. Käytin 3,5 mm puikkoja, joka on hyvä koko minun käsialalleni tällä langalla neulottaessa. 

Tämän sukan juju on miehekäs palmikkokuvio, joka muistuttaa kettinkiä. Ohjeen nimi on Dude & Dudette ja se löytyy verkkoneulelehti Ullasta. Minä tein ohjeeseen muutaman pienen muutoksen. Ensinnäkin ohjeessa oli vahvistettu kantapää, mutta minä halusin koko sukan takaosan näyttävän samanlaiselta ja jatkoin kantalappuun varren takaosan joustinneuletta. Toinen muutos on palmikkokuviossa. Ohjeen mukaan kärkikavennuksia ennen palmikkokuvio päättyy lenkin puoliväliin, mutta minä halusin viimeiseksi kokonaisen lenkin. Teinpä vielä kolmannenkin muutoksen sukan kärkeen. Ohjeessa mallineule jatkuu varpaiden kärkiin saakka, mutta minä pidän enemmän sileistä kärjistä ja vaihdoin ainaoikeaan aloittaessani kärkikavennukset.

Nämäkin sukat menevät siskon pojalle, jolla on tällä hetkellä huutava pula villasukista.

Vasta sukkien valmistuttua huomasin, että nehän sopivat myös Ravelryn suureen sukkahaasteeseen, koska ne on aloitettu helmikuussa ja ohje on Ullasta. Helmikuun sukkahaasteeseen tuli siis oma pari sekä suunnittelijahaasteeseen että tekniikkahaasteeseen (helmisukat).

Lopuksi vielä kuva palmikosta:

image-normal.jpg