KYH-projektini nro 4 on syyshattu vauvalle. Väri on valittu äitiyspakkauksessa olevaa vanupukua ajatellen siinä kun on oransseja leijonan kuvia. Hatusta ei tullut ihan sellainen kuin toivoin, joten aion neuloa samasta langasta vielä toisenlaisenkin pipon saman puvun kanssa käytettäväksi. Jompi kumpi pipoista saattaakin päätyä jonkun muun lapsen käyttöön. Lanka on Gjestalin Maija, mikä on minulle uusi tuttavuus. Ei ihan minun lempilankani, mutta tähän tarkoitukseen ihan sopiva. Lankaa kului 34 grammaa (3 mm puikoilla, 120 silmukalla) eli sitä on vielä riittävästi toiseenkin pipoon, kun minulla oli yhteensä 100 grammaa varastossa.
 
 

Jälleen kerran neuloin Neulekirjan Ken söi kesävoin-sukkia jopa kaksi paria samasta Handun merinosukkalangasta. Isommat annan serkkutytölle syntymäpäivälahjaksi ja pienemmät saa ystävän lähiaikoina syntyvä vauva (joka ennakkotiedon mukaan on tyttö). Aikuisen sukkapariin (koko 39, 3 mm puikot) kului 67 grammaa lankaa ja vauvasukkiin 21 grammaa. Isommat ovat KYH-projekti nro 6 ja pienemmät nro 19.

 

Naisten sukista jää aina sen verran isoja jämäkeriä, että niistä saa neulottua lasten sukkia. Lahjoitin juuri laatikollisen jämälankoja eräälle kanssaneulojalle, mutta pari isompaa kerää pidin itselläni. Niistä syntyi nämä kaksi sukkaparia, jotka neuloin serkun tyttärelle 1-vuotislahjaksi. Marjapuuron väriset sukat on neulottu Sanguine Gryphon Bugga!:sta (merinoa ja kashmiria) ja raikkaan aurinkoiset oranssinkeltaiset puolestaan Wollmeise Twin Sonne:sta. Marjapuuron väriset sukat ovat noin 1-vuotiaan kokoa ja niihin kului 3,5 mm puikoilla neulottuna 24 grammaa lankaa (KYH2012 #15). Oranssikeltaiset taas ovat noin 2-vuotiaan kokoa ja niihin kului 3mm puikoilla neulottuna 39 grammaa lankaa (KYH2012 #21).